Heipä hei sinä siellä ruudun takana!
Minä päätin aloittaa jotain mitä olen pohtinut jo pidemmän aikaa. Haluan kertoa tarinaa 20 vuoden kokemuksella siitä millaista on olla pieni ja viaton, hylätty. Tarinaa siitä, kun äiti ja isä eivät jaksaneet tai kyenneet. Meitä on useita Suomessa, vuonna 2010 kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli kaikenkaikkiaan 17 064 (en löytänyt uudempaa tilastoa). Kaikilla meistä on oma tarinamme, päädymme kukin tahoillemme ja yritämme elää normaalia elämää siellä missä olemmekaan. Paljon tunteita, paljon tuskaa ja surua, ehkä pieni helpotus, ehkä ei.
Minä aijon kertoa oman tarinani. Tarinan pitkäaikaissijoituksesta ei niin normaalissa perheessä. Kerron mitä näin, mitä koin ja mitä tunsin. Kerron tarinani nimettömänä, koska en koe näitä kovinkaan helpoiksi asioiksi, en puhu näistä ikinä. Kirjoitan tätä kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi koska 20 vuoden patoutumat ovat vielä sisälläni ja haluan purkaa ne ulos ja toisekseen uskon tai ainakin toivon että joku kaltaiseni hyötyy näistä ja että voin oppia muilta vielä lisää. Haluan olla täysin rehellinen, enkä aijo peitellä mitään. Siispä aloittaisitko kanssani matkan lastensuojelun syövereihin? Matkan joka on täynnä itkuja ja nauruja, matkan täynnä epätoivoa ja onnellisuutta, matkan jonka minä olen kulkenut tänne asti pää pystyssä.
Koska minä näen, nyt on sinun vuorosi kuulla!
satuin blogiisi tänään ensimmäistä kertaa. asiat joista kirjoitat eivät ole teemaltaan mukavia, keveitä tai varsinkaan helppoja. sen voin kuitenkin todeta, että olet rohkea ihminen. on rohkeutta valottaa oman elämänsä haastavia asioita. kaikkea ei jokaisen tarvitse kuulla, ja siksi bloggaajana voit itse säännöstellä minkä verran kirjoittaa.
VastaaPoistahyvää jatkoa sinulle
t. anonyymi